Hei!

Olemme avoliitossa Joensuussa asuva pariskunta. Minä Sanna vm.-82 hankin elantoa kassatyttönä
ja Tuomo vm-81 ajaa työkseen rekkaa.

Perheemme kakkosharrastus on amerikanraudat joiden parissa toinen puolikkaani ahkerasti puuhailee,
enkä siltä ole itsekkään päässyt täysin välttymään :)

Sivuillamme perehdymme tarkemmin ykkösharrastukseemme, koiriimme vehnäterrieri Ulpuun ja Helgeen.
Vehnäterrieri oli rotuna "selviö" kun päätimme koiran hankinnasta. Se ihastuttaa iloisella luonteellaan, toimeliaisuudellaan ja se ettei siitä lähde irtokarvaa vahvisti vain päätöstämme.

..Ensin Ulpusta..

Ulpu koiranetissä

Ulpu eli lempinimiltään Uplu, Luplu, Umppa, Uppelsson, Maatuska, tärinäterrieri, Pusumaakari. 
Ulpu syntyi 20.1.06 yhdessä viiden velipojan kanssa Sorsakoskelle
Venita`s kenneliin.
Olimme varanneet narttupennun joten valinta oli helppo. Ulpun virallinen nimi on Venita`s Breacnait,
joka tarkoittaa pisamaista tyttöä. Ulpu oli meillä alkuun sijoituksessa, mutta pentujen myötä siirtyi minun ja Tuomon omistukseen. Ulpun pennuista lisää kasvattajan kotisivuilla.

Ulpun kanssa harrastetaan kotitokoa ja näyttelyitä. Haaveena olisi vielä päästä joskus kokeilemaan vesipelastusta. Harrastus olisi uinnin osalta ainakin Ulpun mieleen! Ulpun motto:

Minä olen minä ja kelpaan kyllä!

..Ja sitten hieman Helgestä..

Helge koiranetissä

Helge syntyi 4.3. 2007 Ruotsiin Villa Rosas kenneliin yhdessä seitsemän sisaruksen kanssa.
Helgen kennelnimi on Villa rosas Seanan, tottelee lempinimiä Hemppa, Henkka, Hemuli, Jätkä, Toukka.
Ulpu sai pikku-veljen kaverikseen 2.5.2007. Helge on yhteisomistuksessa Seija Holopaisen ja
Kaarina Konttisen kanssa.

Helgen kanssa olemme käyneet pelastuskoira-harjoituksissa, agissa  ja aloitimme Kajaanissa näyttelyuran.
Helgen motto:

Iloinen mieli korvaa puuttuvan älyn!